Kiireisessä lapsiperhearjessa uni ja palautuminen nousevat erityisen tärkeään rooliin. Kun perheessä on kaksi aikuista ja neljä lasta vaihtelevalla kokoonpanolla, arki voi olla vauhdikasta – ja toisinaan myös kaoottista.
– Meidän arki on kiireistä. Jos seuraavasta viikosta tietää edes ketkä ovat paikalla kotona minäkin päivänä, niin se on jo plussaa, perhe kuvailee.
Iltaisin tavoitteena on rauhoittaa koti ja valmistautua yöuniin, mutta lapsiperheessä se ei aina ole helppoa. Erityisesti valoisat kevät- ja kesäillat tuovat oman haasteensa nukkumaanmenoon.
”Pyrimme rauhoittamaan illat, siinä usein onnistumatta. Etenkin lasten nukkumaanmeno hankaloituu päivien pidetessä, ja tähän toivoimme saavamme helpotusta.”
Pimennyskaihtimet valittiin unen ehdoilla
Perheelle SOLAR Moon -pimennyskaihtimet olivat yksi tärkeimmistä valinnoista uuteen kotiin. Tuotteet olivat heille tuttuja jo aiemmilta Oulun Asuntomessuilta, ja kokemukset Solar Kaihtimen ratkaisuista olivat olleet hyviä.
Valintaan vaikuttivat erityisesti kotimaisuus, laatu, pitkä takuu sekä SOLAR Moon-pimennyskaihtimien tehokas 100% pimennys.
Makuuhuoneisiin haluttiin ratkaisu, joka tukee koko perheen unta vuoden ympäri. Vaikka perhe kertoo nukkuvansa melko hyvin myös valoisammissa olosuhteissa, kesä tuo mukanaan tutun haasteen: lapset valvovat pidempään ja heräävät helposti aikaisemmin herättäen koko perheen.
”Meillä koko perhe on ihan hyviä nukkumaan vähän valoisemmissakin olosuhteissa, mutta etenkin kesällä lasten illat helposti venyvät ja aamut ovat aikaisia, kun makuuhuoneessa on valoisaa.”
SOLAR Moon -pimennyskaihtimen suurin etu on sen kyky pimentää huone kokonaan. Kaihdin asennetaan ikkunan väliin, jolloin se on siisti, huomaamaton ja lapsiperheessä myös turvallinen ratkaisu.
SOLAR Moon-pimennyskaihdin estää valon pääsyn huoneeseen tehokkaasti myös reunoilta listojen avulla, mikä tekee siitä erityisen hyvän vaihtoehdon makuuhuoneisiin. Kun huone saadaan aidosti pimeäksi, iltaan on helpompi laskeutua ja uni saa paremmat olosuhteet.
Perhe piti pimennysratkaisua niin tärkeänä, että ikkunoiden valinnassakin huomioitiin mahdollisuus asentaa SOLAR Moon-pimennyskaihtimet.
”Päädyimme valitsemaan kaikki makuuhuoneiden ikkunat avattaviksi, jotta saamme ikkunoiden väliin SOLAR Moon-pimennyskaihtimet.”
Hyvä uni vaikuttaa koko perheen jaksamiseen
Kiireisen arjen keskellä uni ei ole vain mukavuustekijä, vaan tärkeä osa koko perheen hyvinvointia. Kun lapset nukkuvat paremmin, myös illat ja aamut sujuvat rauhallisemmin. Aikuisille pimeä makuuhuone tarjoaa mahdollisuuden palautua päivän jälkeen.
Perhe korostaa, että hyvillä yöunilla on suuri merkitys niin lapsille kuin aikuisille.
”Hyvillä unilla on valtava vaikutus niin lapsilla kuin aikuisillakin terveyteen ja jaksamiseen.”
Valoisina kesäiltoina lasten nukkumaanmeno voi helposti venyä, joten makuuhuoneiden SOLAR Moon -pimennyskaihtimilla saadaan luotua rauhallinen ja pimeä ympäristö iltarutiineille ja yöunille.
Kun makuuhuone pimenee kunnolla, lapsen on helpompi hahmottaa, että päivä on päättymässä ja on aika rauhoittua. Pieneltä tuntuva ratkaisu voi tehdä suuren eron arjen sujuvuuteen.
SOLAR Moon -pimennyskaihtimet valittiin tähän kotiin ennen kaikkea siksi, että ne tukevat sitä, mitä kiireinen perhe tarvitsee eniten: parempaa unta, rauhallisempia iltoja ja enemmän palautumista.