Moderni sisustus ja tehokas valonhallinta
ÄlykaihdinBlogi

Casaonnenkivi valitsi älykaihtimet osaksi modernia kotia

Älykoti ei enää tarkoita pelkästään valaistuksen tai lämmityksen ohjaamista. Yhä useampi rakentaja haluaa tuoda automaatiota myös kodin auringonsuojaukseen ja valonhallintaan. Casaonnenkivessä yksi näistä ratkaisuista on SOLAR Älykaihdin moottorilla.

Perheen kiinnostus älyratkaisuihin syntyi osittain myös työn kautta. Teknologia nähdään keinona tehdä arjesta helpompaa, mukavampaa ja energiatehokkaampaa.

”Älyjärjestelmät tuovat arkeen helppoutta ja myös eräänlaista luksusta.”

Älykäs valonhallinta osana arkea

Olohuoneen suuriin ikkunoihin valittiin SOLAR Älykaihtimet. Perinteiseen kaihtimeen verrattuna niiden suurin etu on juurikin automaatio. Kaihtimia voidaan ohjata sovelluksella, mutta ne voidaan myös ohjelmoida toimimaan täysin itsenäisesti haluttuina ajankohtina.

Kaihtimet voidaan esimerkiksi ajastaa aamulla nousemaan heräämisen aikaan ja sulkeutumaan illalla automaattisesti. Näin luonnonvalo saadaan osaksi päivän rytmiä ilman, että kaihtimiin tarvitsee koskea.

Älykaihtimet olohuoneessa - täydellinen valonhallinta automaatiolla
Älykaihtimet osa lapsiperhearkea

Mukavuutta myös kesän kuumimpiin päiviin

Suurten ikkunoiden ansiosta Casaonnenkivessä nautitaan luonnonvalosta ympäri vuoden. Kesäisin auringonpaiste voi kuitenkin nostaa sisälämpötiloja merkittävästi.

Tähän SOLAR Älykaihtimet tarjoavat käytännöllisen ja helpon ratkaisun.

”Olohuoneen kaihtimet voidaan ajastaa kesäaikaan automaattisesti blokkaamaan auringonvaloa ja hillitsemään lämpötiloja. Näin saadaan talosta entistä energiatehokkaampi.”

Kun suora auringonpaiste estetään ennen kuin se ehtii lämmittää sisätiloja, kodin lämpötila pysyy miellyttävämpänä myös hellepäivinä. Samalla jäähdytyksen tarve vähenee.

Tehokasta valonhallintaa olohuoneessa
Älykaihdinten säätömahdollisuus kaukosäätimellä

Osa suurempaa älykotikokonaisuutta

Casaonnenkiveen on tulossa myös muita älykkäitä järjestelmiä. Perheen tavoitteena on rakentaa koti, joka reagoi automaattisesti erilaisiin tilanteisiin ja auttaa hallitsemaan energiankulutusta.

”Nykyään kun sähkön ja energian hinnoissa on suurta heiluntaa, ei enää kaikkea voi hallita manuaalisesti.”

Älykaihtimet sopivat luontevasti osaksi tällaista kokonaisuutta. Ne voidaan mukauttaa esimerkiksi vuorokaudenajan, auringonpaisteen tai asukkaiden tarpeiden mukaan.

SOLAR Älykaihtimet olohuoneessa

Tervetuloa Lempäälän Asuntomessuille

Tervetuloa tutustumaan Casaonnenkiven kaihtimiin Lempäälän Asuntomessuille 10.7. – 9.8.2026. Kohteessa pääset itse kokeilemaan SOLAR Älykaihdinten liikuttamista sovelluksen avulla. Nähdään Asuntomessuilla!